Virheet ja epäonnistumiset – kompastuskiviä vai keinoja oppia ja kehittyä?

17 huhti

Olen hiljattain aloittanut henkisenä valmentajana työparin kanssa eräälle juniorijääkiekkojoukkueelle. Työskentelyn alkuun minä ja työparini keskustelimme valmentajan kanssa, joka näki pelaajien keskeisenä tarpeena henkiselle valmennukselle itseluottamuksen parantamisen ja virheistä ylipääsemisen – eli ne ikuiset suomalaisten urheilijoiden Akilleen kantapäät. Tätä epävarmuutta ja virheitä seuraavaa itsensä soimaamista on havaittavissa muillakin kuin urheilijoilla ja koskettaa ihmisiä jokaisella elämän osa-alueella, jossa ihminen kokee tehneensä virheitä tai epäonnistuneensa. Toisaalta siinä on jotain hyvääkin; virheistä itseään soimaaminen kertoo siitä, että ihminen ottaa tekemisensä tosissaan ja on kykeneväinen kriittisesti tarkastelemaan toimintaansa.

Kuitenkin liika soimaaminen ja virheisiin ja epäonnistumisiin kiinni jääminen tekee hallaa itseluottamukselle, joka puolestaan voisi edesauttaa hyvinvointia ja hyvää suoriutumista jatkossa. Ihmiset, jotka uskovat itseensä ja kykyihinsä, uskaltavat asettaa itselleen korkeampia tavoitteita, ovat motivoituneempia yrittämään ja tulkitsevat ympäristön haasteet positiivisemmin kuin ihmiset, joilla on negatiivisempi kuva itsestään ja kyvyistään (esim. Judge & Kammeyer-Mueller, 2011). Näin ollen epäonnistumisten jälkeinen itsensä soimaaminen, huono itseluottamus ja  huono suoriutuminen voi helposti muodostaa itseään vahvistavan vaarallisen kehän.

Viimeaikoina psykologian kentällä on herätty pohtimaan, miten ihmiset voisivat suhtautua myötätuntoisemmin itseensä. Miten ihmiset voisivat puhua itselleen lempeämmin ja hyväksyä virheet ja epäonnistumiset osana elämää ja elämistä? Kristin Neff ja Katie Dahm (2014) listaavat kolme itsemyötätunnon komponenttia: lempeys itseään kohtaan, mindfulness sekä kärsimyksen ymmärtäminen osana laajempaa inhimillistä kokemusta. Itsemyötätunto on siis sitä, että ihminen kohdistaa samanlaista lempeyttä ja ystävällisyyttä itseään kohtaan, kuin mitä kohdistaa rakkaimpiinsa. Sitä, että on läsnä ja tietoinen omasta kriittisestä mielestä ja sen kärsimyksistä, sekä ymmärtää kärsimyksen osana laajempaa inhimillistä kokemusta.

Joskus nämä itselleen armottomimmat kriitikot heijastavat kriittisyyttä myös muihin.  Koska he eivät hyväksy itseltään epäonnistumisia, heidän ei ole myöskään aina helppoa hyväksyä epäonnistumisia muilta. Erityisen vaarallista on, jos virheistä tulee hävettäviä mörköjä esimerkiksi joukkueessa tai työpaikalla. Suurta suosiota niittänyt häpeätutkija Brené Brown (2013) puhuu häpeää ruokkivasta kulttuurista. Kulttuuri, joka saa ihmiset vetäytymään ja puolustautumaan tehdessään virheitä, sen sijaan, että aidosti yrittäisivät esimerkiksi oppia mitä ovat tehneet väärin ja mitä voisivat tehdä seuraavan kerran.

Olemalla myötätuntoisia itsellemme ja hyväksymällä epäonnistumiset osana elämää, voimme aidosti tehdä sen myös muille. Erityisen tärkeää se on silloin, kun olemme kasvattajan, esimiehen tai valmentajan roolissa. Muistan edelleen kotitalouden opettajan ymmärtäväisen lausahduksen ”tekevälle sattuu”, johon kiteytyy minusta hyvin olennainen viesti. Virheiltä ja epäonnistumisilta ei voi välttyä kun kokeilee uusia asioita. Ilman kokeilemista, virheitä ja epäonnistumisia, ihminen ei voi myöskään kehittyä tai oppia. Olennaista on se, miten virheisiin suhtautuu ja miten niistä pääsee yli.

 

Lähteet:

Brown, B. (2013). Uskalla haavoittua – elä rohkeasti täydellä sydämellä. Basam Books Oy.

Judge, T. A., & Kammeyer-Mueller, J. D. (2011). Implications of core self-evaluations for a changing organizational context. Human Resource Management Review, 21, 331–341.

Neff, K. D., & Dahm, K. A. (2014). Self-Compassion: What it is, what it does, and how it relates to mindfulness (pp. 121-140). In M. Robinson, B. Meier & B. Ostafin (Eds.) Mindfulness and Self-Regulation. New York: Springer.

 

Tekstin takana

Elena Andreou
Psykologian ja kauppatieteiden opiskelija

11879051_10153545926019250_1624555667643988409_o

1) Kouluttajana minä… haluan saada aikaan osallistujissa oivalluksia ja älyllistä liikuttumista.

2) Elämässä… minule on tärkeää aitous.

3) Toivon… etteivät ihmiset koskaan menettäisi kykyä kohdata toisiaan tasavertaisina ihmisinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *